Varo mitä sanot!

No totta mooses, mutta mitä pitää varoa, kelle ja koska?
En ehkä sanoisi pomolle - vaikka olisi kuinka kettu - että haista sinä kirkkovene, en alkaisi vinkumaan poliisille joka virkansa puolesta huomauttaa jostain asiasta, että suksi sinä soutelemaan sillä venholla ehkä hautajaisissa kailottaisi kesken seppeleenlaskun että jestas kun paskattaa ja häipyisin takavasemmalle käsi hanurin päällä polvet linkussa.
Mutta mutta.... Iltalehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin pikkulasten letkautuksista päiväkodissa. Ja että vanhempien pitäisi olla tarkkana mitä lasten kuullen puhutaan. Niin ettäkö kotonakin pitää etukäteen miettiä kaiken sanomisensa koska lapsi saattaa päiväkodissa vahingossa sanoa kukkahattutädille että meillä juodaan viinaa ja että isä oksensi ammeeseen. Mikä ihmeen kontrollifriikki kulttuuri täällä vallitsee? Jos kotona juodaan viinaa ja oksennetaan ammeeseen so what. Ja toinen esimerkki oli kuinka lapset äityivät kehumaan kuinka paljon sitä viinaa juodaan. Ensin meni pullo ja sitten toinen, kolmannen kakrun isä vetäs jo ämpärillisen ja kun neljäs kehui että tynnyiä meillä juotiin tyhjäksi niin silloin tädit puuttuivat tilanteeseen koska "heidän tietojensa mukaan perheessä ei käytetty alkoholia ollenkaan".  Pitääkö päiväkodilla olla jo sekin tieto mitä kotona syödään, juodaan, koska naidaan, onko käyty paskalla, tapeltu, mökötetty, käyty kirjastossa tai saatu ylinopeussakot.
Varmaan sieltä tulee tarinaa elävästä elämästä sen  karummaltakin puolelta mutta oman muistini mukaan lapsena myös keksittiin ihan omiakin juttuja ihan vaan tätien iloksi ja päivittelemiseksi. Ja jos kotona sanotaan että voi vittu tai sillee, niin eikö näiden täti-ihmisten kotona tehdä mitään? Onko elämää ollenkaan? Vai eletäänkö kaksoiselämää?
Muista kun oma tyttäreni siinä parin vuoden iässä nojaili polviini ja sanoin hänelle että nyt on aika mennä nukkumaan. Hän sanoi että "joo mä käyn ensin ulkona polttamassa yhden tupakan". Nauroin vedet silmissä. Sanonta oli isänsä suusta, joka sanoin näin usein ja sanonta oli jäänyt lapsen mieleen. Kerroin sitä itse eteenpäin hyvänä juttuna eikä mieleeni todellakaan tullut että lapsi olisi päivähiodossa sanonut menevänsä ulos vetäseen röökin ennen päikkäreitä. Tai jos olisi, olisin nauranut ne muijat suohon.
Olisko nyt kuitenkin hyvä, että kotona saa sanoa sellaistakin mistä kukkahattutädit pahoittaa pikkumaisen mielensä. Koti on useimmille se paikka jossa ollaan ja eletään niinkuin itselle on hyvä. Jossa relataan ja nautitaan. Pierrään ja röyhtäillään ja kaivetaan persettä kun kutittaa. Se on elämää se!